ILMIÖOPPIMISEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

Ilmiöpohjaisella oppimisella tarkoitetaan oppiainerajat ja jopa oppilaitosrajat ylittävää kokonaisvaltaista, todellisen maailman ilmiöitä aidossa kontekstissa tarjoavaa opetusta, jossa edetään tyypillisesti ongelmalähtöisten menetelmien mukaan.  Oppijat oppivat ratkaistessaan ryhmissä oikeita reaalimaailman ongelmia ohjatusti vaiheistetun ongelmanratkaisuprosessin mukaan. Näin ollen ilmiöoppimisen suurin haaste ja samalla mahdollisuus on uuden viitekehyksen onnistunut luonti jälleen kerran siten, että palaamme fragmentoituneesta ajattelusta takaisin juurille eli kokonaisvaltaiseen ajatteluun.  

Haaste on heitetty opettajille, opiskelijoille ja koko yhteiskunnalle. Haaste edellyttää laajaa verkostoitumista, mikä ei liene enää ongelma digimaailmassa. Haaste edellyttää yhden pienen tai suuren ilmiön näkemistä isommassa kontekstissa, jolloin tarkastelun (ja oppimisen) tuloksena pitäisi syntyä kohta kerrallaan kokonaisvaltaisempi näky ympäröivään maailmaan. Ei paha:)

Puhuttaessa ilmiöoppimisesta voidaan käyttää myös termiä monialaiset oppimiskokonaisuudet. On hyvä oppia monialaisuutta jo opiskelujen aikana, sillä työelämässä siitä on varmasti hyötyä. Ilmiöoppiminen voi olla opiskelijoille motivoivaa, sillä he voivat itse vaikuttaa niin tutkittaviin aiheisiin kuin opiskelutapoihinkin. Silti herää kysymys, opitaanko ne tärkeät olennaiset asiat vai onko oppiminen vain pintaraapaisua jostain? Ilmiöoppimisessa ohjaajan rooli onkin merkittävä, sillä hänen tehtävänään on saada opiskelijoille innostus ja motivaatio opiskeltavaan asiaan. Mitä oppimiselle käy, jos ohjaaja ei saa näitä asioita haltuun? Toisaalta voisi myös kysyä, sopiiko ilmiöoppiminen kaikille?

Opettamisen monimuotoisuus

Kokonaisvaltainen opettaminen voi toisaalta olla juuri keino opettaa erilaisia oppijoita. Opetukseen voidaan integroida eri alojen taitoja ja esimerkiksi liikunnallisuus ja sosiaaliset taidot voidaan ottaa osaksi teoreettisen aineen opettamista. Sitomalla opetettava aihe luontevasti osaksi laajempaa ilmiötä, oppiminen voi olla huomattavasti tuloksekkaampaa kuin irrallisen teoreettisen tiedon opettaminen. Mutta kuka määrittelee, mitä taitoja milloinkin tulisi oppia? Millä varmistetaan oppimisen riittävä sisältö?

Vanhasta liitutaulu + koululuokka + opettaja + passiiviset oppilaat - ajatusmallista on päästy ilmiöoppimisen kautta eroon. Oppijat ovat kovin erilaisia, mutta ennen kaikkea maailma ympärillämme on erilainen ja tarvitsemme erilaisia osaajia. Lopultakin on ymmärretty se tosiasia, että tapamme oppia ovat erilaisia ja tarvitaan enemmän luovuutta opetustapojen joukkoon. Ilmiöoppiminen ottaa huomioon eri tavalla oppivat opiskelijat. Kunhan vain sitä osataan käyttää hyväksi oikein ja varmistetaan opiskelijoiden riittävä osaaminen.

Opettajalta ilmiöpohjainen oppiminen vaatii paljon, ainakin alkuvaiheessa. Tapojen muuttaminen vie aikaa, yhteistyötä tulee tehdä eri oppiaineiden opettajien kanssa ja omaa osaamista pitää kehittää. Tämä kaikki vie paljon aikaa ja energiaa ennen kuin hyvät toimintatavat ovat juurtuneet arkeen. Kuinka opettajat selviävät tästä haasteesta? Kuinka opettajakoulutuksessa ilmiöoppiminen otetaan huomioon? Viekö ilmiöoppimisen alkuun saaminen resursseja jo nyt pienistä resursseista?

Ilmiöoppiminen ja hyvinvointiosaaminen

Miten siis ilmiökeskeisessä opetuksessa otetaan huomioon hyvinvointi näkökulma? Opetuksen järjestäminen ilmiökeskeiseksi, paitsi auttaa siihen että opetuksesta tulee havainnollisempaa ja elävämpää, edesauttaa sitä että asiat jäävät paremmin mieleen. Se että opetusta viedään mahdollisuuksien mukaan aitoihin oppimisympäristöihin ja tehdään opetuksesta liikkuvaa, luovaa ja havainnollista on oppilaille paljon motivoivampaa kuin vain istua pulpetissa kuuntelemassa valmiiksi pureskeltua tietoa. Ilmiöoppiminen vaatii opiskelijalta enemmän aktiivisuutta ottaa asioista selvää ja osallistua ryhmätyöskentelyyn. Mutta tällainen oppimistapa on lähempänä työelämässä toteutuvaa oppimista. Auttavaisuus, kannustava asenne ja erilaisuuden ymmärtävä kohtaaminen on hyvä pohja kaikessa opetuksessa.

Korostaisin oppilaskeskeisyyttä ja sitä että otetaan erilaisuus huomioon. Jokaisella on erilaisia heikkouksia ja vahvuuksia. Ryhmätöissä ja sopivassa ilmapiirissä yksilö voi saada tukea ryhmältä ongelmatilanteissa. Vastaavasti, kun opetus on kannustavaa ja vahvuuksia korostavaa, ryhmä hyötyy yksilön vahvuuksista. Kaikkeen opetukseen liittyy kasvatuksellinen näkökulma mikä lähtee opettajan arvomaailmasta.