Ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö ja rahoitusmalli tulevat voimaan v. 2018 ja jo sitä ennen ammatillinen koulutus tehostaa toimintaansa rahoitustason leikkausten myötä merkittävästi vuosina 2016-2017. EK:n asiantuntija Mirja Hannulan mukaan koulutuksen järjestäjien tulee erikoistua ja sopia keskenään työnjaosta, jotta eri alojen osaamis- ja koulutustarpeisiin voidaan vastata nykyistä paremmin. Koulutuksen järjestäjäverkon ja koulutustarjonnan koordinaation on oltava tiukasti OKM:n ohjauksessa.
Tuskin koulutusreformi olisi kärkihankkeena, jos ammatillinen koulutus kohtaisi työelämän tarpeet (ml. tietysti hallituksen säästötavoitteet). Koulutuksen järjestäjien erikoistumisessa eri aloille ei ole mitään uutta. Eri alojen tarpeiden määrittely yhteistyössä yritysten, koulutusten järjestäjien ja opiskelijoiden kanssa on mielestäni tämän reformin SE JOKIN ja on mielenkiintoista nähdä miten se tullaan organisoimaan. OKM:n rooli koordinaattorina on itsestään selvää.
Yksi uudistuksen tavoitteista on lisätä ja monipuolistaa työpaikalla tapahtuvaa opetusta sekä parantaa sen laatua. On hyvä että ammatillisen koulutuksen opiskelijat pääsevät yrityksiin tekemään ihan oikeita töitä oikeisiin toimintaympäristöihin. Toisaalta myös työssäoppimispaikka vaikuttaa paljon siihen, miten paljon opiskelija saa työssäoppimisjaksostaan irti. Osaamisen hankkiminen ja osaamisen laadun varmistaminen työpaikoilla tuovat omat haasteensa, sillä työssäoppimispaikat ovat erilaisia. Tässä tärkeänä asiana on ehdottomasti yritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö sekä työpaikkaohjaajien koulutuksen merkitys. Miten saadaan tasavertaistettua yritykset, jotta kaikki opiskelijat saisivat riittävästi ohjausta? Toisaalta, mikä on riittävästi, kun opiskelijatkin ovat erilaisia?
Kun koulutustarjonta ei vastaa työelämän tarpeisiin riittävällä vauhdilla, ovat yritykset perustaneet omia koulutuslinjoja, joilla koulutetaan työntekijöitä yrityksen tarpeisiin. Esimerkiksi Ruovedellä toimivalla ikkunatehtaalla Inwidolla on kokemusta jo kymmenen perättäisen koulutuksen järjestämisestä yhdessä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kanssa. Koulutus kestää 12 viikkoa ja käsittää ovi- ja ikkunavalmistuksen perusteet (http://www.aamulehti.fi/kotimaa/ikkunatehtaalla-hammastellaan-miksei-koulutus-suoraan-tyohon-kiinnosta-hakemusten-maara-romahti-24280572/). Työelämälähtöinen koulutus on varmasti tehokas tapa saada suoraan työelämän tarpeisiin räätälöityjä osaajia, mutta kuka määrittelee tällaisessa koulutuksessa koulutuksen laajemmat tavoitteet? Onko tiukasti spesifioidun, pelkkää teknistä ammattitaitoa tarjoavan koulutuksen järjestämisessä oikeasti järkevää, vai tulisiko tällaisissakin koulutuksissa varmistaa opiskelijan valmiudet elämään ylipäätään, tai edes valmiudet ammatilliseen osaamisen koulutuksen järjestävän yrityksen ulkopuolella?
Työelämälähtöinen koulutus on erittäin hyvä asia. Yritykset saavat sillä tavoin juuri heidän tarpeisiinsa soveltuvia erikoisammattilaisia. Aiemmin ammattikoulutuksesta taisi valmistua enemmän “yleismies-Jantusia”. Heitä mitenkään väheksymättä nykypäivänä tarvitaan erikoistuneempia ammattilaisia. Tietoteknistymisen myötä ajaudutaan yhä spesifimpeihin ammatteihin, joissa on vaatimuksena erittäin yksilöllistä ammattiosaamista. Esimerkiksi konepajateollisuudessa tarvitaan uusien innovaatioiden myötä yrityksien patentoimien ratkaisujen erityisosaajia. Näihin tehtäviin saadaan perusosaaminen ammattiopistosta, mutta yritykset itse hiovat näistä ammattilaisista erityisammattilaisia palvelukseensa. Asian kääntöpuoli on se, miten näiden ammattilaisten käy, jos yritys syystä tai toisesta lopettaa toimintansa?
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö ja työelämälähtöisyys ovat saaneet myös kritiikkiä. Uusi lainsäädäntö vaatii enemmän resursseja työpaikalla nykyisiin työssäoppimisjaksoihin verrattuna. Voi olla, ettei kovinkaan monella yrityksistä ole vielä minkäänlaista käsitystä siitä, miten työpaikan ohjausrooli muuttuu ja mitkä ovat reformin kustannusvaikutukset työpaikoilla. Lainsäädäntö on myös epämääräinen muun muassa työssäoppimisjaksojen kestosta. Nykyisin työssäoppimista eli harjoittelua on vähintään 30 osaamispistettä yhteensä 180 pisteen tutkinnosta, mutta sen korvaavalle uudelle koulutussopimukselle ei ole lakiluonnoksessa määritelty vähimmäis- tai enimmäismäärää. Haasteena on myös opiskelijoiden oikeudet. Koulutussopimusopiskelija voisi tehdä palkatta työtä työnantajalle jopa kolmen vuoden ajan. Kun häntä eivät koskisi työaikalain säännökset, töitä voitaisiin teettää jopa seitsemänä päivänä viikossa ilman vastiketta eikä yrityksen omille osa-aikatyöntekijöille tarvitsisi tarjota ensin töitä. Onko yrityksillä oikeasti antaa oppijoille niitä eväitä, joita lainsäädäntö vaatii? Onko aikaa antaa myös arviot työssäoppimisjaksoista ja näytöistä? Kuinka yritysmaailma on ollut mukana lainsäädännön prosessissa ja ovatko tavoitteet yhteiset?
Ammatillisen opetuksen tarkoitus on opettaa ammatin perusteet ja opintojen edetessä ja työelämässä tapahtuu erikoistuminen ja tietojen ja taitojen syventäminen. Kouluissa ei ole resurssipulan vuoksi yleensä käytettävissä uusimpia koneita ja laitteita. Koneet maksavat paljon ja vanhenevat nopeasti. Työpaikoilla onkin koneiden käyttöaste erilainen tuottavuuden maksimoimiseksi. Opetuksessa ei myöskään voida perehtyä kaikkin harvinaisiin erityistekniikoihin vaan on luonnollista että sellaiset opitaan työpaikalla.
Ammatillisessa koulutuksessa opitaan myös yleisiä työelämätaitoja jotka eivät ole haitaksi millään alalla. Lasken tällaisiin mm. yrittäjyys-, asikaslähtöisyys-, turvallisuus- ja laatuosaamisen. Työpaikoilla arvostetaankin kun omaa jonkun ammattitutkinnon, eikä koulutuksen tarvitse vastata juuri sitä tehtävää mihin palkataan. Jokaisella työpaikalla opetellaan kuitenkin siihen taloon kuuluvat työt ja tavat.
Se, että työelämällä ja koulutuksella on paljon kanssakäymistä puolin ja toisin, on hyvä asia, koska silloin tulevat esiin myös koulutuksen haasteet. Työpaikoilla ei voida olettaa että kouluista valmistuu juuri heille koulutettu erikoistunut työntekijä, kun voi olla ettei vuoden päästä kyseistä firmaa ole edes olemassa.
Todella merkityksellisiä asioita nostettu ylös tässä kirjoituksessa.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että työelämälähtöinen oppiminen on pääsääntöisesti hyvä asia. Olen kuitenkin samaa mieltä työpaikkojen laatueroista mahdollisena ongelmana. Lähtökohtaisesti koulutuksen pitäisi yrittää tarjota tasavertaista opetusta opiskelijoille, eikä opetuksen/oppimisen laatu saisi olla kiinni siitä, minkä työssäoppimispaikan sattuu saamaan.
Lisäksi kuitenkin yritysten päätavoite on tehdä voittoa, ei yksilön kouluttaminen. Voisin nähdä suurenkin ongelman siinä, että yritys kyllä kouluttaa oppilasta sen verran, että hyöty maksimoidaan omasta myynnistä, mutta onko siinä kaikki tarvittava? Koulutuksen yksi tavoitehan on opettaa myös sellaisia taitoja, jotka olisivat hyödyllisiä riippumatta mihin työpaikkaan valmistumisen jälkeen päätyy. Puhumattakaan myös yleissivistävästä opetuksesta. Varsinkin nykyaikana, kun harva tekee uraa samassa yrityksessä koko elämänsä ajan eläkkeelle asti, on tärkeää, että oppilaat oppivat sellaisia tietoja ja taitoja joista on hyötyä koko alan laajuisesti eikä vain yhdessä työpaikassa.
Toisaalta sitten taas työelämälähtöinen oppiminen on siinä mielessä hyvä asia, että opitaan oikeasti työelämässä tarvittavia konkreettisia taitoja. Usein koulutuksessa kuitenkin vaarana on, että opittavat asiat jäävät oikeasta kontekstistaan irrallisiksi ja hyödyttömiksi. Mutta näkisin, että tätä ongelmaa pitäisi pyrkiä korjaamaan koulutusta parantamalla, ei siirtää opetusvastuuta liian paljon yrityksille.
Kysymys: Mitkä ovat suurimmat riskit mielestänne, liittyen työelämän omaan kouluttamiseen? Ansu jo mainitsikin jääviyden. Jääkö koulutus yksipuoliseksi/oppiiko opiskelija ajattelemaan vain tietyllä mallilla?
VastaaPoista-Juho-
Työelämälähtöisessä opiskelussa usein törmää siihen että, työnantanjien odotukset ovat usein epärealistisia, odotetaan että heille tulisi täysin valmista työvoimaa suoraan esim. ammatillisista oppilaitoksista, kuitenkin nämä nuoret opiskelijat tarvitsevat vielä tukea ja kokemusta ja kokemusta tulee tekemisestä, mutta tekemiseen tarvitaan tietämystä. Nykyammattikoulujen suurin haaste onkin ehkä lisätä tuota tietämystä ennen siirtymistä työelämäharjoitteluun ja se taas tarkoittaa enemmän teoriaa jota kovasti karsastetaan jopa opettajapiireissä ammatillisessa koulutuksessa.
VastaaPoistaAnsulla oli hyvä kommentti ("Lisäksi kuitenkin yritysten päätavoite on tehdä voittoa, ei yksilön kouluttaminen"). Ei yritykset halua käyttää paukkuja elämäntaitojen opettamiseen, vaikkakin se olisi usein tarpeen, vaan haluaa hyötyä työvoimasta. Kodin merkitys tässäkin kasvatuksessa korostuu. Kun lapsella/nuorella on elämän perusasiat kunnossa ja osataan jo sitoa omat kengännauhat kun astutaan työelämään ja kantaa tekemisistään vastuu, on tilanne huomattavasti helpompi sekä työnantajalle, että nuorelle. Joskus tuntuu, että vanhempia saisi kasvattaa lasten sijaan.
VastaaPoistaJotenkin sitä ajattelisi, että olisi myös työnantajan etu kouluttaa sellainen työntekijä, joka pärjää elämässä muillakin saroilla kuin vain siinä liukuhihnan vierellä? Mutta millä työnanataja osaisi tällaista ajatella, jos resursseja koulutuksen sisällön kehittämiseen ei tule mistään muualta?
VastaaPoistaNäyttää olevan trendi, että säästösyistä leikataan lähiopetusta. Ammattikouluissa lähiopetus takaa (tai on taannut) riittävän tason työpaikalla työskentelyyn. Esimerkiksi sähköalalla on oleellista käydä sähkötekniikan perusasiat läpi ja erityisesti työturvallisuuteen sekä oikeisiin työtapoihin liittyvät seikat.
VastaaPoistaOn toki joitain erikoistapauksia, jolloin työnantaja kouluttaa oppisopimustyyppisesti koko ammatillisen koulutuksen. Mutta mielestäni nämä ovat harvassa, eikä yhteiskunta voi koko ammattikoulutusta viedä (/velvoittaa) tähän suuntaan. Nykyiselläänkin ammattikoulun työssäoppimisjaksoissa on valtavia haasteita, yksinään työssäoppimispaikkojen löytämisessä. Puhumattakaan työn sisällöstä, voi olla, että koko työssäoppimisajan siivotaan tiloja tai keitetään kahvia. Näitäkin tuli vastaan omalla opetusuralla. Ainiin, olihan se yksikin kasaamassa pahvilaatikoita koko työssäoppimisjakson...
Pidän nykysuuntausta huonona. Perusasiat olisi syytä opettaa edelleen kouluissa. Toki tässä on alakohtaisia eroja, mutta varsinkin sähköalalla koulussa opitaan oikeat työskentelytavat, määräykset, työturvallisuus, perusmittaukset ja niin edelleen.